Kuohun koulu on perustettu jo 1914 ja koulun vanha osa, yhä liikuntasalina toimiva vanha koulu, on ollut olemassa lähes 100 vuotta vuodesta 1927 saakka. 

Lukuvuonna 2022-23 Kuohun koulussa on 34 oppilasta. Järven rannalla sijaitsevassa sisäilmaltaan puhtaassa koulussa opetus tapahtuu kahden luokanopettajan ja erityisopettajan voimin yhdysluokissa (1-2 lk eli alikset ja 3-4 lk eli ylikset). Opettajien apuna on koulunkäynninohjaaja. Alikset tekevät tiivistä yhteistyötä myös esiopetuksen kanssa tarjoten lapselle luontevan ja turvallisen siirtymän varhaiskasvatuksesta koulun puolelle. Kuohun päiväkotikoulu toimii yhteistyössä Vesangan koulun kanssa ja rehtorina toimiikin Vesangan ja Kuohun koulun yhteinen rehtori Joel Linna.

Päiväkodin puolella lapsia on noin 30 ja he toimivat kolmessa ryhmässä: alle 3-vuotiaat Pikipöksyt, 3-5-vuotiaat Naskalit ja Eskarit. Kuohun päiväkoti on avoinna arkisin klo 6:30 – 17:00 ja sen toiminnassa korostuu liikunta- ja luontopainotteisuus. Ryhmät retkeilevät säännöllisesti hyödyntäen kylän ulkoilumaastoja.

Kuohun kylä haluaa tarjota lapsille jatkossakin viihtyisän ja turvallisen oppimis- ja kasvuympäristön, jossa henkilökunnalla on hyvät mahdollisuudet ennaltaehkäistä ja nopeasti puuttua kiusaamiseen ja jossa erilaiset oppijat pystytään ottamaan paremmin huomioon.

Päiväkotikoulun piha uusittiin kesällä 2013. Samalla valmistui koululle ja päiväkodille uusi ruokala.

Päiväkotikoulun toimintaa tukee osaltaan Kuohun päiväkotikoulun vanhempaintoimikunta, johon jokainen huoltaja on tervetullut mukaan.

5-8 vuotiaiden yhtenäinen opinpolku

Yhteistyö toimii Kuohulla